Alustava aikataulu

Ohjelma toteutetaan vuosien 2019-2020 aikana. Työskentely tapahtuu pääosin omien teemaryhmien kuukausittaisissa tapaamisissa. Kuukausittaiset tapaamiset kestävät suunnilleen yhden työpäivän ajan ja niiden kautta on tarkoitus toteuttaa projekti. Hankkeen loputtua mahdollisuus toimia LUMA-mentorina muille oppilaitoksille.

Mukaan valitut oppimisyhteisöt pääsevät vaikuttamaan aikatauluun ja ohjelman sisältöön. Tarkemmat aikataulut, ohjelmat ja materiaalit julkaistaan mukaan syksyn aikana projektin oppimisalustalla. Alustava ohjeellinen aikataulu:

Milloin?Mitä
2019
lokakuu
Suunnittelu- ja kehitystyö käynnistyy
yhteistapaamisella lokakuussa 2019, mistä eteenpäin
alkaa säännöllinen koulutus sekä
kehittämistyö. Tapaaminen järjestetään alueen
LUMA-keskuksessa ja osittain verkossa.
2019
marraskuu
Tutustutaan projektioppimiseen menetelmänä ja
suunnitellaan tuetusti oman koulun ja päiväkodin
projektioppimisen toteutusmalli.
2019
joulukuu –
2020
helmikuu
Projektien sekä oman StarT-päivän toteutus
2020
helmikuu
Mahdollisuus hakea mukaan kansalliseen/
kansainväliseen StarT-kilpailuun
2020
maaliskuu –
toukokuu
StarT-festareita eri puolilla Suomea, LUMA-keskusten
paikkakunnilla

2020
kesäkuu
Valtakunnalliset LUMA-päivät 2020
2020
elokuu –
joulukuu
Mentorina toimiminen omalla alueella